Tää pennun kasvuvauhti tuli kyllä mulle vähän yllätyksenä, onhan kyseessä isompi koirakin, mitä mulla on koskaan ollut. Rafista tulee kuitenkin reippaasti isompi, kuin meidän kultsuksikin isosta Topi-koirasta aikanaan, joka painoi 35-40 kg.
Täysin normaalistihan Rafi siis kasvaa, mutta se on silti taas kerran näitä mulle uusia asioita ja kuten kaikki uudet asiat tekee, ne pistää mut ihmettelemään, miettimään ja ottamaan selvää.
Tullessaan reilu 8-viikkoisena Rafi oli 6.7 kg / 35 cm. Reilu 9-viikkoisena Rafi oli päälle 8 kg / 37cm ja nyt vajaa 11-viikkoisena (maanantaisin täyttyy viikot) 9.8 kg / 40cm.
Omiin silmiin Rafi on todella sopusuhtainen, isoluinen koiranpentu, mutta koska mitäpä minä tietäisin oikeasti, otan mieluusti selvää.
Sekarotuisista on aina vaikea täysin tietää, millainen rakenne tai koko on tulossa, mutta jos nyt suoraan pennun vanhempia katsotaan, niin ovat 40-50 -kiloisia 60-65 cm korkuisia, joten voinee sano, ettei Rafi keskikokoiseksikaan koiraksi jää.
Rafilla kylkiluut tuntuvat sormiin, kun kylkiä silittää. Ne eivät kuitenkaan kolise sormia vasten, mutta ei niitä tarvitse kaivellakaan. Näissä ulkokuvissa joissain turkki hassusti muotoutuu kylkiluiden mukaan, mikä vähän vääristää. Kuvia kun katsoo, niin Rafi on oikein hoikassa kunnossa nyt, mutta välillä tuossa jo mietin, syötänkö koiralle liikaa ruokaa. Ehkä molemmissa mietteissä on totuutta, koska kasvutahti on nopea niin pituus-painosuhde varmasti heittelee laidasta laitaan. Tekeehän se niin lapsillakin, mutta sentään vähän hitaampaa tahtia kuin koiralla.
Hankin myös apteekista Aptuksen Multidog Puppy -monivitamiinilisän, juurikin varmistuakseni siitä, että nopeasti kasvava pentu ei altistuisi puutostiloille. Kalkkilisää en ole toistaiseksi hankkinut, koska olen siinä käsityksessä, ettei sitä pennulle tarvitse.
Luista Rafi on toistaiseksi saanut lähinnä broilerinsiipiä, seuraavassa tilauksessa on tulossa kalkkunankaulojakin, ja joitain lampaanluita Rafi on jopa onnistunut pureksimaan ja syömään, vaikka niitä olen antanut välillä lähinnä virikkeeksi.
Ruokaa Rafi saa kolme ateriaa päivässä, kaikkea 700g ja kilon väliltä, pääosin varmaan jotain 800g, mikä putoaa aika lailla siihen 10% ja siitä 2/3 määrien väliin, joita monessa paikkaa barffauksessa suositellaan. Ruokakippoon harvoin jää mitään, joskus aamuruoalta jää osa liha-kasvismössöstä syömättä, mutta se menee seuraavan aterian mukana kaikkineen sitten.
Jos joku lukija huomaa puutteita tai kritiikin tarvetta ruokintatavoissani, otan sitä mielelläni (ja lähdekriittisenä) vastaan ja harkintaan.
No comments:
Post a Comment