Mun raskauspahoinvointi helpotti ja sitten veikin flunssa mennessään, yhtä jatkuu kohta kolmatta viikkoa aivan kamala yskä. Ollaan siis käyty tosi paljon koirapuistossa, mies hoitaa Rafin lenkkejä ja mä käyn sitten juoksuttamassa ja kouluttamassa iltaisin puistoreissuilla. Hyvin on tuntunut riittävän nuo pennulle, vaikka aika energiapakkaus onkin, mutta kotona vietetään illat ja yöt hyvin nukkuen.
Murrosikä on myös kotiutunut meille ja puistoissa on tajuttu vastakkaisen sukupuolen viehätysvoima. Vastapainona koulutusjutut sujuu entistä paremmin, Rafin keskittyminen ja tottelevaisuus on tosi hurjaa, vaikka kuinka yritän ajatella, että tää on se normaali koira ja entiset oli niitä, jotka koulutti mut kantapään kautta kaikessa. Muuten ei oo vielä mitään pahempia murrosikäoikkuja tullut, mun yks paita sai reiän ja tyttöjen pehmolelun Rafi teurasti huvikseen yksi aamu, kun me muut nukuttiin tunti tavallista myöhempään. Aika lievää siis, kun ottaa huomioon, ettei tuo ole oikein mitään muita tuhoja tehnyt. Listoja yritti vähän alkaa syödä, mutta sitruuna listan pintaan lopetti sen touhun samantien.
Muiden koirien suhteen Rafi on tosi sosiaalinen, aina leikeissä mukana (vaikkei aina vauhdissa pysykään vikkelämpien mukana) ja isosta koostaan huolimatta on ihan tossu niin isojen kuin pientenkin koirien suhteen. Kukaan ei tunnu suuttuvan Rafille pahemmin, jotkut vanhukset koittaa vähän komentaa vauhdikasta pentua. Se mikä on hassua, että Rafi on täysin hiljainen koira. Se ei hauku, ei ulvo, ei vingu, ei mitään muille koirille. Korvat pystyssä ihmettelee jos toinen koira räksyttää, mutta muuten ei reagoi mihinkään mitenkään. Kerran oon kuullut Rafin haukahtavan, mun perääni kun lähdin ulos itsekseni pitkästä aikaa, mutta muutoin Rafi ei ikinä hauku missään olosuhteissa. Hassu otus.
Tänään jäi koirapuistoreissu illasta lyhyeksi, kun siellä oli aika tylsä meno, mutta koska itselläni oli energinen olo, päätin suunnata läheisen järven rantapoluille Rafin kanssa, kunnon metikköön, mitä kerettiin kiertää jo monesti ennen kuin pahoinvointi vei mennessään.
Nyt oli niin pimeää ja autiota kun päästiin poluille, että rohkaistuin päästämään Rafin vapaaksi. Poju ei heti edes tainnut tajuta olevansa vapaan, totteli hyvin harjoiteltua tänne-kutsua salamana ja sittenkin, kun tajusi lopulta ettei ole enää kiinni ja alkoi spurttailla niin järveen kuin edemmäs polullakin, totteli yhä todella hienosti tänne-käskyä. Vain kerran vähän jännitti, kun poju jäikin odottamaan paikoilleen kauemmas eikä tullut kutsusta luokse, mutta auttoi kun käänsin selkäni ja otin muutaman askeleen poispäin, jo säntäsi perääni.
Itseäni aina jännittää riistaviettisen koiran vapaanapito, varsinkin tuollaisella kuitenkin suht vilkkaalla alueella, joka ei oo selkeästi ns mettän keskellä vaikka metsää onkin (asuinalueelle ja teille kuitenkin n. 500m linnuntietä ja paljon vilkkaita lenkkipolkuja), mutta täytyy nyt hyödyntää tuota pimeää aikaa ja rohkaista päästämään Rafia useimminkin vapaaksi. Ja hankkia sille valo valjaisiin kiinni, että näkee hurtan itsekin paremmin!
Sitten ei muuta kuin lumentulon odottelua, että päästään vetohommiakin harjoittelemaan, vaikka kai jotain autonrengasta vois hietikossakin vedättää. En silti ehkä viitsi, parempi odotella ihan talveen jo koiran kasvunkin kannalta.
Ainoa mikä harmittaa itseäni, on se, että meni nyt jäljestyssuunnitelmat ihan nurin itselläni huonovointisuuden takia, täytyy koittaa tässä vielä tsempata ennen lumentuloa, tai sitten viimeistään kevään tullen, vauva onneksi kulkee sitten kantoliinassa kätevästi.
