Ollaankin miehen kanssa paljon mietitty, että miten tuo pentu voikin olla noin rauhallinen ja hyvätapainen, semmonen valmiin oloinen jo nyt. Toki varmasti myös koiran luonteesta kiinni, mutta osittain varmasti myös johtuu siitä, että meillä ollaan koko ajan kotona. Minä lasten kanssa ja mieskin opiskeluiden ohella paljon. Aamusta iltaan siis tässä asunnossa ei ole paljoa hiljaisia hetkiä ja koko ajan jotain menossa. Varmasti uupuu jo ihan sellaisessa perusarjessa koirakin paremmin, kuin että olisi yksin pitkän työpäivän ja sitten tulisi kotiin pari väsynyttä aikuista, vastassaan malttamattoman tylsistynyt hulivili. Oli kyllä meinaan työelämässä ollessa kaksi edellistä koiraa nuorina semmonen tehokaksikko, että oksat pois ja huhheijaa. Tää on ihan zen buddha niihin verrattuna!
Kissojen kanssa Rafister yrittää kovasti, tulla toimeen nimittäin. Tuon meidän punaisen kattimme Niilon kanssa se sujuukin ihan hyvin, on paljon pusuttelua ja puskemista ja Niilo, joka on tottunut kasvamaan koiranpennun kanssa, ei vähästä hätkähdä. Eli Rafin jahtauspyrähdykset tai äkilliset spurtit eivät Niiloa häiritse, kun Risto (alla olevissa kuvissa) on paljon varautuneempi. Risto kyllä myös pistää Rafin ruotuun tehokkaan hellästi, ei jää turhia nahistelemaan, mutta näpäyttää kyllä kynsillään rajojensa merkiksi. Rafi toki hakee eniten Riston huomioo, huoh!
Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, Rafin kaikki hampaat on myös vaihtuneet, jee! En olisikaan enää hetkeäkään kestänyt sitä mädän kuoleman lemua kämpässä, mikä tuon suustä lähti ja mun raskausaistit pahensi hajut potenssiin viis. Osa hampaista saatiin talteen, pitää katsoa saisko ne putsattua tarpeeksi hyvin, että voisi laittaa talteen pikkuboksiin, missä on Rafin pentuvillaa. Oon vähän outo silleen, jemmailen asioita.
