12 viikkoa ja risat!

Taas yksi virstanpykälä saavutettu, nimittäin ensimmäiset rokotukset saatiin maanantaina. Pentu kasvaa omaa hyvää vauhtiaan, kiirehtien isoksi, maanantaina se oli 11.5kg/45cm, nyt tätä sunnuntaina kirjoittaessani 13.5kg/45cm. Menee vähän vuorotellen tuo korkeuskasvu ja painonnousu, mutta hyvässä kunnossa tuo näyttää pysyvän, hoikkana ja sopusuhtaisesti kasvavana.

Ollaan kyllä tähänkin asti ulkoiltu aika normaalisti, pennuntahtisesti. 1.5km rauhallisia kävelyitä lähistöllä pisimmillään, pääosin semmosia 500m tutkimusmatkoja, että oma alue tulee tutuksi.

Rafi on vähän nössö poika ulkona vielä, mikä toki ihan ymmärrettävää tossa iässä, mutta esim tarpeitaan ei vielä uskalla tehdä koti nurkkia pidemmälle. Nyt oon kyllä ihan tietoisesti alkanut pidentää ulkoiluita silläkin, että se pissahätä yllättää myös vähän kauempana, vaikka toisaalta myös luotan siihen, että iän myötä se turvallinen reviirikin pojalla kasvaa.

Oon vissiin ite vähän sitä koulukuntaa, että aloitan pennun kanssa ulkoilun heti, enkä rokotusten jälkeen ja samaten koulutus nyt, eikä 6kk jälkeen. Edellä mainituista oon lueskellut paljon ja ne kyllä menee itseltä ohi ja lujaa, että kaikki tuo aloitettaisiin vasta aikaisintaan 4kk iän jälkeen. En tiedä tuleeko sekin entisistä ongelmakoiristani, mutta tän pennun kanssa ollaan kyllä alotettu kaikki päivästä yksi alkaen, pennuntahtisesti toki. Nukkuminen on about yhtä tärkeää kuin uuden oppiminen ja tuppaa meneen suhteessa 1:5. Yksi tunti oppimista ja viisi unta.

Ulkona oon pitänyt ennen rokotuksia huolen siitä, ettei pentu jää suuremmin haistelemaan muiden jätöksiä, muut koirat ohitetaan ilman kontaktia ja kotiin tullessa koira putsataan huolellisesti.

Nyt ollaan kuitenkin jo kerran päästy tutustumaan toiseen koiraan ja tottuneena rauhallisiin ohituksiin, Rafi tervehtikin ilahduttavan neutraalista, pari nenäpusua ja haistelua, ja sitten olikin jo kiinnostavampaa hakea omistajalta rapsuja.

Yks mitä oon kans tän kanssa osannut nyt alusta asti vahvistaa, on se kontaktin ottaminen minuun ulkonakin ja samojen asioiden tekeminen ulkona kuin mitä luonnistuu sisätiloissakin. Kaksoset oli vähän hirmuja ulkona, aluksi aivan kamalia remmiräyhöjä ja muutenkin asenne oli vähän luokkaa "me vastaan muu maailma". Näidenkin piirteiden helpottuessa ajan ja koulutuksen myötä, pysyivät molemmat koirat silti sen verran varautuneena ja valppaina ulkona, että oli haastavampaa saada tavallisia "istu" ja "odota" käskyjä enempiä onnistumaan, toisaalta eipä niiden kanssa ollut tarvettakaan.

Rafin kanssa haluan silti tässä parantaa. Sisätiloissa poika kulkee jo ihan hienosti edestakaisin olkkarin ja eteisen väliä mua seuraten, mutta noin yleisesti aatellen harjoittelu on vielä alussa. Nytpä juuri kun se ulkomaailma alkaa eniten kiinnostaa, pitää eniten painottaakin sitä kontaktin ottamista. 

Kuten kuvistakin jo näkee, ollaan päästy eroon flexistä ja otinpa puolikuristavan pannankin käyttööni. Se on mun mielestä ehdottomasti paras panta, se ei oikein kulkevan koiran kaulassa edes juurikaan tunnu, mutta ilmoittaa koiralle heti kun hihna kiristyy - eikä silti kurista. Toki joutuu useamman pannan ostamaan verraten tavalliseen solkipantaan tai täyskuristavaan, koska puolikuristavan täytyy olla koko ajan juuri oikeankokoinen, ettei koira pääse siitä pois ja ettei se vastapainona sitten myöskään kurista.

 Hihnakäytös mun mielestä Rafilla onkin todella hyvä, varsinkin ikäänsä nähden. Ulkona liikkuu yhä pääosin puheen varassa, vaikka muu maailmakin on alkanut kiinnostaa enemmän. Aika hyvin Rafi tuntuu ymmärtävän mun hihnaperiaatteen: jos hihna pysyy löysänä, pääsee kauemmas ja voi jäädä haistelemaan, jos hihna on kireenä, matka käy kovin hitaaksi ja tylsäksi.

Viime reissulla päästikin jo mettätielle asti (sinne on meidän kotitalolta n. 700m) ja kierrettiinkin hyvä 2.5km lenkki rauhallista tahtia. Odotan kyllä innolla, että Rafi kasvaa ja sen kanssa pääsee ihan kunnon pitkille lenkeille,  mutta siihen asti kyllä nyt jo nämä 2-3km rauhalliset käpsyttelytkin on kivoja.

Valokuvaamisesta Rafilla olis ilmeestä päätellen varmaan pari valittua sanaa sanottavana.

Ens kertaan!

Liikaa vai liian vähän?

Tää pennun kasvuvauhti tuli kyllä mulle vähän yllätyksenä, onhan kyseessä isompi koirakin, mitä mulla on koskaan ollut. Rafista tulee kuitenkin reippaasti isompi, kuin meidän kultsuksikin isosta Topi-koirasta aikanaan, joka painoi 35-40 kg.

Täysin normaalistihan Rafi siis kasvaa, mutta se on silti taas kerran näitä mulle uusia asioita ja kuten kaikki uudet asiat tekee, ne pistää mut ihmettelemään, miettimään ja ottamaan selvää.

Tullessaan reilu 8-viikkoisena Rafi oli 6.7 kg / 35 cm. Reilu 9-viikkoisena Rafi oli päälle 8 kg / 37cm ja nyt vajaa 11-viikkoisena (maanantaisin täyttyy viikot) 9.8 kg / 40cm.

Omiin silmiin Rafi on todella sopusuhtainen, isoluinen koiranpentu, mutta koska mitäpä minä tietäisin oikeasti, otan mieluusti selvää.

Toisaalla sanotaan, että pennun on parempi olla laiha kuin pyöreä, toisaalla sanotaan, ettei saisi liiankaan laiha olla. Hyvä nyrkkisääntönä olen aina pitänyt aikuisella koiralla, että kylkiluut pitäisi tuntua, muttei näkyä, samaa voi kai noudattaa pennunkin suhteen. Totuus lienee tuolla jossain noiden välimaastossa, roduista riippuen.

Sekarotuisista on aina vaikea täysin tietää, millainen rakenne tai koko on tulossa, mutta jos nyt suoraan pennun vanhempia katsotaan, niin ovat 40-50 -kiloisia 60-65 cm korkuisia, joten voinee sano, ettei Rafi keskikokoiseksikaan koiraksi jää. 

Rafilla kylkiluut tuntuvat sormiin, kun kylkiä silittää. Ne eivät kuitenkaan kolise sormia vasten, mutta ei niitä tarvitse kaivellakaan. Näissä ulkokuvissa joissain turkki hassusti muotoutuu kylkiluiden mukaan, mikä vähän vääristää. Kuvia kun katsoo, niin Rafi on oikein hoikassa kunnossa nyt, mutta välillä tuossa jo mietin, syötänkö koiralle liikaa ruokaa. Ehkä molemmissa mietteissä on totuutta, koska kasvutahti on nopea niin pituus-painosuhde varmasti heittelee laidasta laitaan. Tekeehän se niin lapsillakin, mutta sentään vähän hitaampaa tahtia kuin koiralla.

 Ruokahalua Rafilla on, hyvä sellainen. Pentu on tosiaan täysin raakaruoalla ja yritän parhaan tietoni mukaan pitää huolta, että myös saa kaiken tarpeellisen. Nyt maistuu kasvismössö, johon laitoin vähän kaikkea. Kourallisen cashewpähkinöitä, puoli pussia puolukoita, porkkanaa, bataattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, keräsalaattia, tuoreita herkkusieniä, tomaattia (painotus oli vihreissä kasviksissa), sekä pienet määrät merilevää, valkosipulirouhetta, lohiöljyä, rahkaa ja kananmunia. Tuli useamman kilon satsi pakkaseen asti, jota sotken lihan sekaan ja hyvin maittaa.

Hankin myös apteekista Aptuksen Multidog Puppy -monivitamiinilisän, juurikin varmistuakseni siitä, että nopeasti kasvava pentu ei altistuisi puutostiloille. Kalkkilisää en ole toistaiseksi hankkinut, koska olen siinä käsityksessä, ettei sitä pennulle tarvitse.

Luista Rafi on toistaiseksi saanut lähinnä broilerinsiipiä, seuraavassa tilauksessa on tulossa kalkkunankaulojakin, ja joitain lampaanluita Rafi on jopa onnistunut pureksimaan ja syömään, vaikka niitä olen antanut välillä lähinnä virikkeeksi.

Ruokaa Rafi saa kolme ateriaa päivässä, kaikkea 700g ja kilon väliltä, pääosin varmaan jotain 800g, mikä putoaa aika lailla siihen 10% ja siitä 2/3 määrien väliin, joita monessa paikkaa barffauksessa suositellaan. Ruokakippoon harvoin jää mitään, joskus aamuruoalta jää osa liha-kasvismössöstä syömättä, mutta se menee seuraavan aterian mukana kaikkineen sitten.

Jos joku lukija huomaa puutteita tai kritiikin tarvetta ruokintatavoissani, otan sitä mielelläni (ja lähdekriittisenä) vastaan ja harkintaan.

Juhannuksen jälkeen Rafilla onkin ensimmäinen rokotuskäynti, joten siellä saa ainakin eläinlääkärin mielipiteen näihin kasvujuttuihinkin, vaikka kyllä tässä olen onnistunut mieltäni huojentamaan jo omin nokkinenikin googlaamalla ja kysymällä kanssakoiraihmisiltä.

Raakaruokintaa.

Barffaus puhtaimmillaan on mulle täysin uus asia. Entiset koirani söivät paljon raakaa lihaa, mutta turvauduin kuitenkin laadukkaaseen nappulaan, alkuunsa taisivat saada ProFormancen ruokaa, mutta kun merkin tietysn ruoan saatavuus hankaloitui liiaksi, vaihdoin Brit Caren hypoallergeeniseen ruokaan. Entiseksi kulkukoiraksi narttukoirani elämän piti olla vielä vähän vaikeampaa, sillä hän oli vehnälle ja naudalle allerginen.

Asenteeni barffausta kohtaan on ollut varmaan aika klassisen ennakkoluuloinen - kuulostaa hyvältä, mutta liian vaikealta. Tottumuksesta oli vaikea päästä eroon, tuntui ettei toimivaa tapaa kannata alkaa korjailla. En kuitenkaan koskaan ollut oikeasti todella perehtynyt barffaukseen, mitä aloin tehdä kun hitaasti lämpenin ajatukselle. Ajattelin, että no voisihan sitä, 50/50 vaikka, että antaisin kuitenkin nappulaa, jotta voin olla varma siitä, että koira saa kaiken mitä tarvitsee.

Vaan mitä enemmän luin barffauksesta, sitä vähemmän hankalalta se alkoi kuulostaa. Luonnollisuus on ollut läheltä sydäntä jo lastenkin myötä, miksei koirankin? Raakaruokinta alkoikin tuntua tutummalta päivä päivältä, jo ennen mitään varsinaista kokemusta.

Asiaa myös helpotti se, että Rafin kasvattaja raakaruokki pentuja jo alusta asti. Tein siis jo hyvissä ajoin tilausta Kennelrehulle, tilasin raakaa lohta, naudan mahaa, torven palasia, broilerin siipiä, lampaan luita ja lisiksi merilevää, lohiöljyä ja valkosipulirouhetta. Vitamiineja vielä päälle ja valmista on!

 Canaganin pikkusäkinkin kävin hakemassa, noin ikäänkuin varuiksi, ehkä vaimentamaan omaa epävarmuuttani. Noh, onhan sitä tullut jo paristi tässä viikon sisällä laitettua muutama naksu kongin sisälle, että ei ihan turha ostos...

Noin muuten broilerinsiivet uppoaa pentuun todella hyvin, jopa niinkin hyvin, että kasvis-lihamössö ei niinkään kiinnosta. Aika nopeasti piti ottaa taktiikka, että ensin annan pennulle mössön ja syötyään sitä sen mitä syön, annan siipiä yhden tai kaksi päälle. Toistaiseksi Rafi on syönyt samat kolme kertaa kuin kasvattikotonaankin, en ole nähnyt syytä lisätä neljättä kertaa ja kahteen kertaan vähennetään sitten, kun pentu on kasvanut tarpeeksi.

On ollut kerrassaan hienoa seurata, miten hyvin Rafi käsittelee lihaisia luita ja oppii syömään niitä. Yhden broilerin siiven se tuossa pari iltaa sitten nielaisi vähän turhan innokkaasti ja vähän pureksien, joten yöllä herättiin sitten siivoamaan, kun pari kokonaista luuta tuli oksennuksen mukana ylös. Tämä lisäsi itsevarmuuttani ruokavalion suhteen - mahalaukku pistää hyvin takaisin sen, mitä ei voi laittaa eteenpäin. Ja tuon jälkeen Rafikin on kyllä pureskellut siipensä oikein huolellisesti.

Yllä olevissa kuvissa Rafi kiskoo lampaan luita, jalka paremminkin. Huomenna näkee, miten maistuu selkäranka. Olen noita isompia luita pitänyt vielä toistaiseksi ihan virikeluina, katsoo sitten miten isompana alkaa kovemmatkin luut maittaa.

Mitä tulee rahalliseen panostukseen, jos on syöttänyt koirilleen markettiruokia, voi barffaus kieltämättä tuntuakin aika paljolta, mutta itselläni ei ole laskelmieni mukaan lompakkoon kovinkaan paljon isompaa lovea jäämässä raakaruokinnan vuoksi, kuin mitä jäi kahta liki puolet aikuiskooltaan pienemmän koiran ruokkimisesta laadukkaalla nappulalla + raa'alla lihalla.

Go BARF, sanon minä nykyään siis.

Flexi, tuo kirottu kapine - vai onko sittenkään?

Flexin käyttö ei oo koskaan oikein ollut mun makuuni. Sanottakoon poliittisesti korrektisti, ettei oo koskaan ollu tilanteita, joihin sen käyttö kenties on suunnattu.

Lapsuudesta muistan, että oon epäonnekkaasti saanut muutamatkin palojäljet polvitaipeeseen kun flexin ohut naru on polttanut vauhdissa ihoa rikki. Ne muuten sattuu! Samaten on ollut kyllä aimo annos läheltä piti -tilanteita, kun vastassa on ollut koiria flexissä.

Mielikuvissani flexit ovat olleet siis vähintään saatanasta, lievästi ilmaistuna. Parimetrinen, kevyt, pehmeä hihna on aina ollut mun makuuni, ja helpotti myös suuresti kahden aran nuoren koiran kanssa touhuamista. Oli helppo ottaa kontaktia ja ohjata kaksikkoa sulavasti, vaikka melkoista kommellusta se oli kyllä alkuunsa, kun toinen koira oli touhottava remmiräyhä ja toinen pelkäsi aika lailla kaikkea.

Tähän kohtaan tulee iso MUTTA.

Rafi ei ennen viime lauantaina ollut nähnytkään hihnaa, saatikka kulkenut sen toisessa päässä. Ensikokemukset hihnasta olivat melko neutraalit; Rafi ei pelännyt sitä, eikä poukkoillut, mutta hihna oli aivan liian raskas ja koko ajan pennun tiellä. En saanut hihnaa väistelevään pentuun kunnolla kontaktia. Ajattelin marssivani eläinkauppaan ostamaan kevyemmän pentuhihnan, mutta sitten muistin kaapin perukoilla lojuvan flexin ja otin sen testiin.

Ja flexi todellakin toimi! Hihna liukui koko ajan sulavasti pois pennun tieltä ja pysyi sopivan mittaisena. Rafilla tuntuu olevan helpottavan lyhyt napanuora ja kun "Rafi, tule" muuntui toimivaksi mantraksi, huomasin muutaman kävelyn aikana jo, että pentu kulki mukana ihan pelkällä verbaalisella ohjaamisella, eikä flexi ole monestikaan ollut paria metriä pidempänä.

Rafi luultavasti käyttäytyy aivan niin kuin kaikki tavalliset koiranpennut, mutta se on ollut silti niin vastoin mun odotuksia (ja ylempänä mainitsemiani tottumuksia) ja olen kerta kaikkiaan hämmästynyt, kuinka hienosti ulkoilu toimii. Katsekontaktiin pitäisi panostaa omalta osaltani, mutta toistaiseksi oon ollut ihan tyytyväinen, että Rafi ohjautuu mukanani näinkin helposti.

Näin toisen päivän päätteeksi voinen jo sanoa, että 9 viikon ikäiseksi pennuksi, Rafi kulkee ulkona hihnassa Todella hienosti. Vetämistä ei tapahdu yhtään, koska Rafi todellakin tulee puheen mukana. 

En silti pidän flexin tunnusta kädessäni, kun olen tottunut tavanomaisemman hihnan silmukkaan ranteeni ympärillä. Käytiin jo pari lenkkiä ohuella 1.5m pituisella kissanhihnalla ja Rafi kyllä kuuntelee yhtä hyvin, mutta myös jälleen turhautuu tiellä olevaan hihnaan. Vika voi olla mussakin, etten vain haltsaa tarpeeksi hyvin hihnan pyörittelyä pennun mukana. Opettelua molemmille!

Hihnapuoli kun saatiin kuntoon, on voitu Rafin kanssa keskittyä täysin siihen, mitä siellä ulkona olisi ensijaisesti tehtävä - tarpeisiin. Rafilla oli vielä eilen voimakas assosisaatio tehdä tarpeensa sisälle ja poika pidätteli sinnikkäästi siihen asti, että päästiin takaisin sisälle. Vaikka käytiin ulkona 1-2h välein, oli pissakemiat kerta kaikkiaan totaalisen OFF. Lopulta tein illalla niin, että käytiin ensin verkkaisella puolen tunnin kävelyllä/ihmettelyllä, tultiin kotiin iltaruoalle ja pidin haukan silmin vahtia Rafista, kunnes ruoan jälkeen kirmattiin takaisin ulos. Puolisentoista tuntia siinä meni, mutta en kerta kaikkiaan antanut Rafille mahdollisuutta tehdä tarpeitaan sisälle. Lopulta se teki turvallisen pihapiirin läheisyyteen pissat ja pääsin palkitsemaan oikein vuolaasti tästä. 

Ja koska Rafi on kerrassaan täydellisin koiranpentu (vitsi! vaikka hieno se kyllä on), sen päässä loksahti koko homma paikoilleen ja nyt tätä kirjoittaessani voin ylpeänä todeta, että Rafi on kuluneen 28 tunnin aikana tehnyt vain kahdesti pissat sisälle, kaikki muut tarpeensa se on tehnyt ulos.

Kyllä se on vaatinut työtäkin, meiltä molemmilta. Minä ja puolisoni vahditaan pentua kuin haukat ja juoksen sen kanssa ulos pienimmästäkin hädän merkistä, ja toistaiseksi joka kerta ulos on tullut pissa. Rafi tuntui ymmärtävän oitis, mitä se pis-pis oikein tarkoittaa ja kun välillä saa maukkaan herkkupalankin palkinnoksi, niin kyllähän se nyt kannattaa.

Uskon silti, että tämä intensiivinen, vuorokauden aikana 15-20 kertaa ulkona käyminen kannattaa pidemmän päälle. Pentu kuitenkin kasvaa ihan silmissä ja sitä mukaa kehittyy pidätyskykykin, ja ulkoilukerrat vähenevät.

Muutenkin, kun kahden edellisen koiran kanssa suunnilleen Kaikki on opeteltu hankalimman kautta, olen jo pitkään asennoitunut siihen, että tämän pennun kanssa teen ensimmäisten kuukausien aikana kaiken niin oikein kuin vain mitenkään kykenen, osaan ja ehdin. Miehellä on onneksi lähestulkoon lomaa koko kesä, joten hän ehtii olla tyttöjen kanssa, kun minulla on taas kerran "vauva-arki".

Vaan nyt alkaa lyödä pää tyhjää, joten painun unille, että jaksan taas huomenna ihmetellä pienen pennun elämää.

Takana hyvin nukuttu yö.

 Varauduin etukäteen, etten juurikaan nukkuisi ensimmäisinä öinä itse mikäli pentu päättäisi alkaa ikävöimään sisaruksiaan ja kasvattikotiaan tai yrittäisi tunkea sänkyyn koko ajan. Asennoiduin jo suunnilleen nukkumaan lattialla pennun kanssa, mutta jälleen kerran Rafi yllätti positiivisesti.

Nukkumaan mennessä asetuin sänkymme jalkopäähän, minkä puolella Rafin peti on (nukumme lasten kanssa perhepedissä, eikä sängyssämme ole jalkoja, joten se on aika matala) ja pidin kättäni Rafin pedissä ja välillä silittelin pentua. Siihenhän se sitten nukahtikin pian ja sain painettua pääni omalle tyynylleni. Yön aikana Rafi yritti kerran sänkyymme, mutta asettui taas pienellä silittelyllä petiinsä. Samalla herätyksellä pääsi lorottamaan keittiöön pissat, kun hölmönä otin Rafin mukaani makuuhuoneesta ja aloin vasta sen jälkeen pukea ylleni. Omaa mokaa!

6:30 Rafi heräsi seuraavan kerran, tällä kertaa tajusin hypätä ekana omiin vaatteisiin ja sitten pentu kainaloon ja äkkiä ulos ja sinnehän se lorotteli menemään kiltisti pihalle.

Tämäkään ei siis olis paremmin voinut mennä.

Ei voi sanoa kuin, että hieno pentu! Mun on tosi vaikea oikeastaan uskoa välillä, miten hyvin ja helposti kaikki sujuu, vertaan varmaan liikaa edelliseen kaksikkoon, joiden kanssa kaikki oli juuri ensiminuuteista eteenpäin haastavinta. Hyväluontoisen pennun luontainen halu tehdä oikein luo siihen nähden hirmuista kontrastia ja varmaan herkästi hehkutankin Rafia asioissa, mitkä monelle muulle on ihan perussettiä. Se mulle sallittakoon, onhan tämä kaikin puolin mun ensimmäinen ihan oma pentu. 

Ja toki takana on vasta (nyt tätä kirjoittaessa) vajaa kaksi päivää Rafin kanssa, joten kaikki on vielä edessä ja mitä tahansa voi tulla vastaan, mutta päivä kerrallaan mä tätä blogia kuitenkin kirjoitan. Sitä ei kannata sekoittaa naiiviuteen, ehkä innokkaaseen ulosantiin ja ärrrrsyttävän positiiviseen asenteeseen, olen kuulemma vähän sellainen.

Kissatkin alkoivat pikkuhiljaa ottaa kontaktia Rafiin. Punainen kissamme Niilo tuumasi ensin, että ei aio lattiatasolla oleilla niin kauan kun Rafi on vapaana huoneistossa, mutta tänään ronttimuskin laskeutui korkeuksista haistelemaan pentua.

Rafi ei oikein ota kontaktia kissoihin. Se ei tunge väkisin lähelle. Se katselee etäältä ja iltavillinä tuossa aiemmin yritti vähän haastaa kissoja leikkiin, mutta piti yhä etäisyytensä. Jos kissat lähestyvät Rafia, ei se mene vastaan vaan odottaa aloillaan. Ihan hyviä merkkejä nämä musta, kenties näistä kasvaa hyvät kaverit. 

Risto-kissa näyttää suurimman osan ajasta siltä, että haluaisi jo päästä nukkumaan pennun vieressä, mutta ei uskalla. Risto oli hyvin kiintynyt edellisiin koiriimme ja nukkuikin niiden kainalossa usein, halusi koirat sitä tai ei.

Vaan nyt pissattamaan kusilinkoa.

Kauan odotettu päivä.

 En tiennyt, että mua kiinnostaisi pitää koirablogia ennen kuin musta on viime aikoina alkanut tuntua siltä, ettei tutut ehkä enää jaksa määräänsä enempää mun pentuhuumaani. Mullon aina paljon asiaa kaikesta, mutta sitten kun mielessä on vain yksi asia, voi se mennä vähän... Yli.

Takana on 10kk, eli elämäni pisin aika, ilman koiraa, kun viime vuoden puolella aika jätti rakastetusta kaksikostani hilkkua vaille 10 vuoden iässä. Kyseessä oli sisarukset, uros ja naaras, virolaisia katurakkeja, jotka otin keväällä ja syksyllä 2004 noin vuoden iässä. Ensimmäisen vuoden puutteellinen ruokavalio ja huono kasvuympäristö ilmeisesti kostautuivat iän myötä, että kaksikolla petti peräpää suht nopeaa tahtia. Ensin meni uros, sitten narttukin kiiruhti perään.

Koirattomuus ei ole mulle millään tavalla luonteva olotila, sellaista ajanjaksoa mun elämässä ei ole ennen tätä ollut kuin kolme kuukautta, minkä asuin omillani ennen kuin otin em. kaksikon itselleni. Tällä kertaa en enää rescue-koiraa kuitenkaan uskaltanut harkita, koska mulla on myös kaksi pientä lasta (12/11 & 3/13), ja toisaalta ennen kaikkea myös kaipasin ihan pentua. Halusin päästä kasvattamaan koiran, en korjaamaan sitä.

Tässäkin asiassa kävi niin kuin ennen, pitkään mielessä muhinut ja harkittu asia kulminoituu lopulta nopeaan ja tunnepohjaiseen päätökseen. Niin kuin Kaksosten suhteen, kävi tämänkin pennun suhteen; näin ilmoituksen ja kuvat, ja tiesin, että tuossa on mun. Toki tästä kyseisestä pennusta ei kuvilla ollut juuri virkaa kun kyseessä oli 12vrk ikäinen karvapallo, mutta kaikki loksahti paikalleen.

Kuukausi oli odotettavaa, ennen kuin sovittu hakupäivä Savon suunnilta koitti. 260km matka oli reippaasti sen arvoinen, kun perillä odotti hörökorvainen, rohkea ja rauhallinen pentu.

Joo, ja on se tosi komeakin!

Kotimatka ei olisi voinut paremmin mennä, pentu tuntui heti tietävän kehen leimautua ja se nukkuikin koko matkan sylissäni tai reittäni vasten maaten. Ei voinut pahoin ja hienosti teki hädätkin taukopaikalle pysähtyessä. 

Kotona odotti päiväunilla oleva lapsikaksikko, joten pentu ehti hyvin tutustua ensin ympäristöönsä, ja jälleen kerran yllätyin (pahimpaan varautuneena) kun ruokakin maittoi heti kun sitä perille päästyä tarjosin. 

Lopulta heräsi lapsetkin ja ensitapaaminen meni varovaisen innokkaasti kaikkien osalta. Lapset on onneksi rauhallisia ja kuuntelevaisia, ja pentukin on toistaiseksi rauhallinen tapaus ollut.

Pennusta tuli sitten Rafi.

(Sen otsaviiru on ihanasti vähän vinossa. Ei liity!)

Siinä on hyvä nukkua pitkän päivän päätteeksi.