Lapsuudesta muistan, että oon epäonnekkaasti saanut muutamatkin palojäljet polvitaipeeseen kun flexin ohut naru on polttanut vauhdissa ihoa rikki. Ne muuten sattuu! Samaten on ollut kyllä aimo annos läheltä piti -tilanteita, kun vastassa on ollut koiria flexissä.
Mielikuvissani flexit ovat olleet siis vähintään saatanasta, lievästi ilmaistuna. Parimetrinen, kevyt, pehmeä hihna on aina ollut mun makuuni, ja helpotti myös suuresti kahden aran nuoren koiran kanssa touhuamista. Oli helppo ottaa kontaktia ja ohjata kaksikkoa sulavasti, vaikka melkoista kommellusta se oli kyllä alkuunsa, kun toinen koira oli touhottava remmiräyhä ja toinen pelkäsi aika lailla kaikkea.
Tähän kohtaan tulee iso MUTTA.
Rafi ei ennen viime lauantaina ollut nähnytkään hihnaa, saatikka kulkenut sen toisessa päässä. Ensikokemukset hihnasta olivat melko neutraalit; Rafi ei pelännyt sitä, eikä poukkoillut, mutta hihna oli aivan liian raskas ja koko ajan pennun tiellä. En saanut hihnaa väistelevään pentuun kunnolla kontaktia. Ajattelin marssivani eläinkauppaan ostamaan kevyemmän pentuhihnan, mutta sitten muistin kaapin perukoilla lojuvan flexin ja otin sen testiin.
Ja flexi todellakin toimi! Hihna liukui koko ajan sulavasti pois pennun tieltä ja pysyi sopivan mittaisena. Rafilla tuntuu olevan helpottavan lyhyt napanuora ja kun "Rafi, tule" muuntui toimivaksi mantraksi, huomasin muutaman kävelyn aikana jo, että pentu kulki mukana ihan pelkällä verbaalisella ohjaamisella, eikä flexi ole monestikaan ollut paria metriä pidempänä.
Rafi luultavasti käyttäytyy aivan niin kuin kaikki tavalliset koiranpennut, mutta se on ollut silti niin vastoin mun odotuksia (ja ylempänä mainitsemiani tottumuksia) ja olen kerta kaikkiaan hämmästynyt, kuinka hienosti ulkoilu toimii. Katsekontaktiin pitäisi panostaa omalta osaltani, mutta toistaiseksi oon ollut ihan tyytyväinen, että Rafi ohjautuu mukanani näinkin helposti.
Näin toisen päivän päätteeksi voinen jo sanoa, että 9 viikon ikäiseksi pennuksi, Rafi kulkee ulkona hihnassa Todella hienosti. Vetämistä ei tapahdu yhtään, koska Rafi todellakin tulee puheen mukana.
En silti pidän flexin tunnusta kädessäni, kun olen tottunut tavanomaisemman hihnan silmukkaan ranteeni ympärillä. Käytiin jo pari lenkkiä ohuella 1.5m pituisella kissanhihnalla ja Rafi kyllä kuuntelee yhtä hyvin, mutta myös jälleen turhautuu tiellä olevaan hihnaan. Vika voi olla mussakin, etten vain haltsaa tarpeeksi hyvin hihnan pyörittelyä pennun mukana. Opettelua molemmille!
Hihnapuoli kun saatiin kuntoon, on voitu Rafin kanssa keskittyä täysin siihen, mitä siellä ulkona olisi ensijaisesti tehtävä - tarpeisiin. Rafilla oli vielä eilen voimakas assosisaatio tehdä tarpeensa sisälle ja poika pidätteli sinnikkäästi siihen asti, että päästiin takaisin sisälle. Vaikka käytiin ulkona 1-2h välein, oli pissakemiat kerta kaikkiaan totaalisen OFF. Lopulta tein illalla niin, että käytiin ensin verkkaisella puolen tunnin kävelyllä/ihmettelyllä, tultiin kotiin iltaruoalle ja pidin haukan silmin vahtia Rafista, kunnes ruoan jälkeen kirmattiin takaisin ulos. Puolisentoista tuntia siinä meni, mutta en kerta kaikkiaan antanut Rafille mahdollisuutta tehdä tarpeitaan sisälle. Lopulta se teki turvallisen pihapiirin läheisyyteen pissat ja pääsin palkitsemaan oikein vuolaasti tästä.
Ja koska Rafi on kerrassaan täydellisin koiranpentu (vitsi! vaikka hieno se kyllä on), sen päässä loksahti koko homma paikoilleen ja nyt tätä kirjoittaessani voin ylpeänä todeta, että Rafi on kuluneen 28 tunnin aikana tehnyt vain kahdesti pissat sisälle, kaikki muut tarpeensa se on tehnyt ulos.
Kyllä se on vaatinut työtäkin, meiltä molemmilta. Minä ja puolisoni vahditaan pentua kuin haukat ja juoksen sen kanssa ulos pienimmästäkin hädän merkistä, ja toistaiseksi joka kerta ulos on tullut pissa. Rafi tuntui ymmärtävän oitis, mitä se pis-pis oikein tarkoittaa ja kun välillä saa maukkaan herkkupalankin palkinnoksi, niin kyllähän se nyt kannattaa.
Uskon silti, että tämä intensiivinen, vuorokauden aikana 15-20 kertaa ulkona käyminen kannattaa pidemmän päälle. Pentu kuitenkin kasvaa ihan silmissä ja sitä mukaa kehittyy pidätyskykykin, ja ulkoilukerrat vähenevät.
Muutenkin, kun kahden edellisen koiran kanssa suunnilleen Kaikki on opeteltu hankalimman kautta, olen jo pitkään asennoitunut siihen, että tämän pennun kanssa teen ensimmäisten kuukausien aikana kaiken niin oikein kuin vain mitenkään kykenen, osaan ja ehdin. Miehellä on onneksi lähestulkoon lomaa koko kesä, joten hän ehtii olla tyttöjen kanssa, kun minulla on taas kerran "vauva-arki".
Vaan nyt alkaa lyödä pää tyhjää, joten painun unille, että jaksan taas huomenna ihmetellä pienen pennun elämää.
No comments:
Post a Comment